SJPHKI Suomen sinivalkoisten värien puolesta

Yhden tallin ylivoima alkaa latistaa kauden F1-osakilpailuja

Tänään oli vuorossa kauden kahdeksas F1 osakilpailu - Ranskan osakilpailu La Castelletissa.  

***

Alkaa vähitellen yhden tallin ylivoima  latistaa kauden F1-osakilpailuja. Mercedes -talli on voittanut  nyt viisi peräkkäistä tallimestaruutta ja kuudes on tulossa tänä vuonna. Sitä ennen Red Bull talli voitti neljä peräkkäistä tallimestaruutta. Ferrarin tallimestaruus on jo 11 vuoden takaa vuodelta 2008  ja tallin kuljettajan mestaruus Kimi Räikkösen tuomana vuodelta 2007. Alkuvuodesta uutisoitiin maailmanlaajuisesti, että Ferrari jopa luopuisi kokonaan  F1 -sarjasta.  No siihen en tältä istumalta usko, eikä moni muukaan.

***

Maaliintulojärjestys Ranskan osakilpailussa 23.06.2019:

  1. Lewis Hamilton   2. Valtteri Bottas      3. Charles Leclerc

Lewis Hamilton ajoi tänään jo kuudenteen osakilpailuvoittoon  tänä vuonna. Kahdessa muussa osakilpailussa hän on ollut tallitoverinsa Valtteri Bottaksen jälkeen toinen. Kerta kaikkiaan vakuuttavaa Lewis Hamiltonin ja MB-tallin hallintaa. Tämä näkyy myös MM-pistetilanteessa.  

MM-pistetilanteet 23.06.2019:

Driver Standings     ----    Constructor Standings

Lewis Hamilton on siis nousemassa  parissa vuodessa nykyisellä kehityksellä   kaikkien aikojen F1-kuljettajaksi. Jos Lewis Hamilton voittaa tällä ja ensi kaudella maailmanmestaruuden, on hän tasoissa Michael Schumacherin kanssa. Osakilpailujen voittojen ja palkintosijojen määrässä  Hamilton nykykehityksellä on nousemassa ykköseksi jo ensi kaudella.

En käy laajemmin päivän kilpailua läpi. Tästä linkistä tarkemmin kilpailun kulku.

Kimi Räikkönen ajoi tänään  viidennen kerran tällä kaudella pisteille, sijalle 8 .

****

Valtteri Bottaksen jatkolle  MB-tallissa ei ole tullut selvyyttä. Aiemmin keväällä Bottas toivoi ratkaisua  jo ennen toukokuun Monacon osakilpailua. Ratkaisua ei  tullut ja tuskin sitä vielä kuukauteen kahteen ainakaan  tulee. Millä tahansa mittapuulla arvioituna, Valtteri Bottaksen suoritukset tällä kaudella ovat olleet loistavia.

Toinen mielenkiintoinen asia on, mitä tekee Sebastian Vettel tämän kauden jälkeen.  Huhuja  Sebastian Vettelin jopa lopettamisesta  on liikkunut F1-varikolla parempien uutisten puutteessa. Ja huhuille on lisätty löylyä, spekuloimalla Valtteri Bottaksen siirtymisestä Ferrarille tämän kauden jälkeen.

Ja kun “huhu-uutisiin tässä päästiin, niin MB:n nykyisestä tallipäälliköstä Toto Wolffista  kaavaillaan  Formula 1 -sarjan toimitusjohtajana kauden 2020 jälkeen. Eli Wolff ehtii vielä ensi kaudella MB-tallin johdossa edesauttaa Lewis Hamiltonin  kaikkien aikojen F1-kuljettajaksi. Täällä kotimainen lehdistö on pannut saman merkille, minkä monet muutkin: Valtteri Bottaksen menestyksestä ei Toto Wolff ilmeillään ole ihan täysillä iloinnut.

****

F1 kärkinimet  MM-voittojen, osakilpailuvoittojen   ja palkintosijojen määrässä

________________________________________________

Michael Schumacher  MM-voitot: 1994, 1995, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004

Osakilpailuvoitot  91 Palkintosijat 155

_______________________________________________

Lewis Hamilton  MM-voitot: 2008, 2014, 2015, 2017, 2018

Osakilpailuvoitot 79 Palkintosijat 142 (tilanne  23.06.2019)

_______________________________________________

Juan Manuel Fangio MM-voitot:  1951, 1954, 1955, 1956, 1957

Osakilpailuvoitot  24 Palkintosijat 35

_______________________________________________

Sebastian Vettel  MM-voitot:  2010, 2011, 2012, 2013

Osakilpailuvoitot 52 Palkintosijat  115

_______________________________________________

Alain Prost  MM-voitot 1985, 1986, 1989, 1993

Osakilpailuvoitot  51 Palkintosijat 106

_______________________________________________

Suomalaiset F1-maailmanmestarit: vuonna 1982  Keke Rosberg, vuonna 1998  Mika Häkkinen, vuonna 1999 Mika Häkkinen  ja vuonna 2007 Kimi Räikkönen

(Koko  tilasto tästä)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Räikkönen taitaa olla vieläkin Ferrarin viimeisin voittaja ja viimeisin maailmanmestari.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Näin on. Räikkönen ajoi voittoon viime syksynä Ferrarilla Austinissa.
https://www.bbc.com/sport/formula1/45934593

Räikkönen on vuodelta 2007 Ferrarin viimeisin maailmanmestari.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Seitsemänneksi alunperin ajanut Daniel Ricciardo sai aikasakon. Kimi Räikkösen sijoitus nousi sijalle 7. Ricciard putosi tuloksissa sijalle .

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Daniel Ricciardolla oli oma mielipide hänen aikasakostaan.

http://www.f1journaal.be/index.php/nieuws/artikel/...

P.s. TV:stä näki ainakin pari kertaa, että Daniel Ricciardo ohitti sääntöjen vastaisesti esim. Kimi Räikkösen siinä aivan lopussa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Lewis Hamilton sanoi eilen, että myös F1-johto on syypäänä sarjan nykyiseen tylsyyteen.

https://www.formula1.com/en/latest/article.fia-pos...