SJPHKI Suomen sinivalkoisten värien puolesta

Pohjanoteeraus Berliinin EM-kisoissa Suomelle käymässä toteen

Yleisurheilun EM-kisat Berliinissä  päättyvät huomenna.

Pohjanoteeraus  Berliinin EM-kisoissa Suomelle on  käymässä toteen. Ylen tekstitv:ssä sivulle 645 (https://yle.fi/tekstitv/html/P645_01.html) on Suomen  joukkueen suoritukset koottu yhteenvetona. Ennen kisoja julkisuudessa puhuttiin monen mitalin tavoitteesta, jota moni  piti täysin epärealistisena.

Suomella on kaksi pistesijaa ( Antti Ruuskanen keihäänheitossa 6:s  ja Topi Raitanen estejuoksussa 8:s.). Simo Lipsanen 3-loikassa on paljon vartijana sunnuntain loppukilpailussa.

Suomi on kerran EM-kisojen historiassa (European Athletics Championships 1934 -) jäänyt mitalitta, vuonna 1966. Noissa kisoissa Suomi saavutti kuitenkin  8 pistesijaa (sijat 4-8).

Berliinin EM-kisojen mitalitaulukossa  Pohjoismaista parhaiten on tähän mennessä menestynyt Norja, jonka mitalitili kasvanee vielä. Myös Ruotsi on päässyt mitalien makuun.

Suomen yleisurheilussa  on tehtävä kovia strategisia päätöksiä (esim. henkilökohtaisten valmentajien tukeminen). Vuoden 1966 jälkeen tehtiin oikeita päätöksiä, jotka nostivat  Suomen yhdeksi Euroopan johtavaksi yleisurheilumaaksi 1970-luvulla.

Suomen Urheiluliitto   on muutosten edessä  ja tarpeessa. Myönteistä kehitystä kenttäorganisaatiossa on viime vuosina tapahtunut. Mutta se ei  vielä riitä. Liiton puheenjohtaja ei voi olla näkymätön johtaja  niin kuin on viime vuosina ollut.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (45 kommenttia)

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Ei ole yleisurheilu suosiossa Suomessa, joukkuelajit ja e-urheilu ynnä muu elektroninen viihde ovat suosiossa, sopivat suomalaisen nuoren maailmankuvaan paremmin kuin naapurimaissamme. Surettaa myös painin ja painonnoston ja pesäpallon hiipuminen tai paikallaanpolkeminen. Ei edes onnistu miehuuskoe kuten oli ennen pohjalaisessa painipitäjän kyläbaarissa. Se meni niin että astuttiin reteästi sisään ja huudettiin että paini on homojen laji.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Mielestäni pesäpallo ei ole Matti mihinkään hiipumassa.

Paini on todella taantunut Suomessa, ja laji on tänä päivänä sellaista trikootanssia, että sitä ei viitsi vähääkään katsella. Ellei lajiin saada nopeasti sääntömuutoksia jolla nyhjääminen vähenisi, niin se poistuu varmasti olympialajivalikoimasta. Meinattiin jo poistaakin.

Mutta kyllähän Berliinin kisat olivat, enää asia ei muuksi muutu, suomalaisilta melkoinen floppi!

http://perttirampanen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urhe...

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Pesäpallo- ja yleisurheiluseurojen pitäisi tehdä yhteistyötä nykyistä enemmän.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

No ei kai ole pesäpallon harrastus hiipumassa mutta on kai vähän jämähtänyt niille pikkakunnille missä sitä on aina pelattu. Esimerkiksi Pohjanmaalla suomenkielisillä alueilla pelataan mutta ruotsinkieliset eivät ole innostuneet vaikka on innostuneita esimerkkejä lähellä

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Vuoden 1966 jälkeen otettiin käyttöön DDR:n "tieteellinen valmennus" ja tulokset tosiaan nousi. Kaikki tietää millä hinnalla.

Mitä jos vaan lakattaisiin ylläpitämästä myyttiä Suomen poikkeuksellisesta urheilulahjakkuudesta. Sekä lopetetaan median päivittäinen tehoruokinta.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/huippu-ur...

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Yleisurheilussa harrastajien määrä on laskenut. Seurojen välistä yhteistyötä yli lajirajojen tarvittaisiin enemmän.

Kuinka moni tämän hetken suomalainen kestävyysjuoksija uhrautuu sellaiseen harjoitusrääkkiin, jota noudattivat esim. Juha Väätäinen ja Lasse Viren. En tunne yhtään sellaista tällä hetkellä.

Doping -asioita olen täällä pitänyt eniten esillä lajista riippumatta.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_doping_cases...

--
P.s Suomella on omat "mustat aikansa", mutta nykyään Suomi pyrkii toimimaan
dopingin vastaisessa toiminnassa eturivissä.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Kaava toistuu joka arvokisoissa. Epärealistiset mitalitavoitteet ja kootut voivottelut ja selittelyt "tarttis tehdä jotain". Sitten lapioidaan rahaa työryhmiin jotka tuottavat tyhjänpäiväisiä raportteja ja ostavat polkupyöriä itselleen lahjaksi.

Kannattaisi panna eri maiden lahjakkuusreservit ja panostukset vertailuun ja katsoa sitten onko Suomi sittenkin sillä kohdalla minkä ansaitsee.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Montako mitalia Suomi sai 1970-luvulla salibandysta, muodostelmaluistelusta, aerobicista? Urheilu pysyy, lajit vaan uusiutuvat.

Kuka katsojakaan jaksaa seurata jotain kymppitonnin juoksua nykyisin, saati sitten treenata sitä. Kaikki kunnia aikansa sankareille, mutta maailma muuttuu!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Maailma muuttuu joskus nopeasti, mutta miksi muiden maiden kuten norjalaisten maailma ei ole muuttunut? Tai on mutta enemmän yleisurheilun suuntaan.

Tänään naisten 20 km kävelyssä Elisa Neuvonen käveli oman kävelynsä ja katse on tulevaisuudessa. Kaikki eivät siis ole vielä valmiita mitaleille tai pisteille.

Arvostan Neuvosen kävelyä, vaikka ei pisteitä tullut.

Aku Partasta hehkutettiin, mutta ei päässyt edes maaliin, eli tahdomme nähdä suuria nimiä, vaikka se viimeinenkin maaliin tulllut on tehnyt valtavan urakan, ensin harjoittelussa ja sitten kisassa.

Kaikkia pitää arvostaa, sillä arvostuksen puutettahan tuo on jos ei menestystä suomalaisille tule.

Käyttäjän ppauto kuva
Janne Pirinen

Viidenkympin kävely oli suomalaista urheiluviihdettä parhaimmillaan. Aleksi oksentaa, Aleksi pyörtyy, Jarkko oksentaa, Aku oksentaa, Aku talutetaan sairastuvalle...

Tykkäsin tosin myös Lahden MM-kisojen jälkeisistä dopingtohinoista ihan kybällä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #9

Viidenkympin kävely on suhteellisen raskas laji. Aku Partaselle olen joskus antanut huomautuksen otteen irtoamisesta. Sain siitä tuomarineuvoston kokouksessa nuhteita, koska Aku oli silloin aloitteleva suurlupaus ja pelkona oli, että jos tuomari huomauttelee, siirtyy mies jääkiekon tai jonkun muun lajin pariin. Aku ei siirtynyt, mutta hänestäkin voidaan vielä kuulla. Jarkkoakin olen tuomaroinut, mutta en muistaakseni joutunut huomauttelemaan.

Kävelijät Reima Salonen, Sari Essayah ja Valentin Kononen muistetaan urhoollisista teoistaan, kyllä sieltä joku vielä nousee taas kävelyssäkin. Espanjassa taso on nyt korkealla, ja ihme on jos ei suomalaisetkin vielä nouse alhostaan.

Seuarasin ilolla tuomareiden aktiivista otetta tekniikkavirheisiin, taitaa olla takana se aika jolloin huipuille ei uskallettu nostaa laikkaa, jotta eivät pakenisi muihin lajeihin. Joskus vuosia sitten tuomareille oli tärkeämpää saada stadionin uusi ennätys, kuin liputtaa juokseva kävelijä ulos kisasta.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #10

Miten kaikile kolmelle suomalaiselle kävi vähän samalla tavalla 50 km:llä, suoraan sanottuna kaatuivat seisaaltaan. Jarkko Kinnunen tosin pääsi maaliin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #12

Kinnunen on vahvaa tekoa, ei hevillä kaadu, sitkeys ja sisulla maaliin.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

"Kuka katsojakaan jaksaa seurata jotain kymppitonnin juoksua nykyisin, saati sitten treenata sitä."

Ei niin, että kympin juoksu tai mikään muukaan urheilu olisi sinänsä tärkeää, mutta tuo asenne taitaa valitettavasti heijastaa erittäin ikävää laajempaa ilmiötä eli pitkäjännitteisyyden katoamista.

Elävimpiä lapsuuden muistojani on muuten Münchenin kympin juoksu, jota katselin kahdeksanvuotiaana mielenkiinnon herpaantumatta hetkeksikään. Ja edelleen: kun juoksua katsoo, ei siinä ole yhtään tylsää kohtaa.

https://www.youtube.com/watch?v=EzqYHIA6JAk&t=314s

Juoksukilpailujen viihdearvoa ovat vähentäneet jänisjuoksut ja kyttäysjuoksut. Tosin J. Ingebrigtsenin lennokasta menoa oli kyllä kiva katsella.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Dopingkohussa ryvettynyt ruotsalaisjuoksija Meraf Bahta ei ole mukana sunnuntaina Berliinin EM-kisojen 5000 metrillä.

Bahta juoksi 10 000m:llä pronssia.
https://www.svt.se/sport/friidrotts-em/bahta-avbry...

----
IAAF sulki venäläisen korkeyshyppääjä Danil Lysenkon kisoista samasta syystä, mistä Bahtaa syytetään: doping -testien pakoilusta.

Ihme on, jos Bahta saa pitää mitalinsa.

----
Maailmalla on herätty norjalaisten "astmasairauteen".
https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/201808112201...

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Ei ole hauskaa, urheilijaa epäonnistuminen aina masentaa. Minä nyt sentään selviän aika vähällä, kun en edes käy lenkillä. Lenkkimakkarasta kyllä pidän, vaikka laihduttamista tässä suunnittelenkin. Mutta asiasta vielä, Suomen urheilu on saatava nousuun, näin ei vain voi jatkua.

Virheitä tekee jokainen, solkenaan niitä ei saisi kuitenkaan tulla. Yksi selkeistä epäonnistumisista aikanaan oli Ari Paunonen. Nuorena jopa Sebastian Coe nimistä Brittien ylpeyttä parempi juoksija. Sitten tapahtui vain jotain vähemmän positiivista. Tökkikö valmennus vaiko mikä, en osaa sanoa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Onhan niitä pitkä lista meillä ja muualla, joissa valmennuksella on pilattu lahjakas urheilija.

Käyttäjän mauritem kuva
Mauri Temisevä

Valmennuspäällikkö Jorma Kemppaiselta voisi odottaa vastuun kantamista. Valmennuksesta urheilijan menestys lähtee.
Kestävyysjuoksun alennustila on kestänyt jo vuosia. Nyt heikkoihin lajeihin ovat tulleet myös heittolajit. Pituus näytti välillä lupaavalta, mutta hyppääjät polkevat paikallaan.
Ylipäätään miltei kaikissa lajeissa on harvalukuinen huippu, joka sekin ei yllä kansainväliselle tasolle.

Vaikeaa on myöskään ymmärtää, että naisista lahjakkaat nuoret kestävyysjuoksijat ovat olleet vammakierteessä ja osa on vaihtanut lajia. Eikö osata valmentaa?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kemppaisen eroilmoitusta odotetaan.

Syksyllä on myös SUL:n uuden puheenjohtajan valinta.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Ei mitaleja ja kun muistaa että nämä olivat vain em-kisat niin ei tarvitse odottaa mm-kisoistakaan mitään.

Esittäisin kuitenkin retorisen kysymyksen. Miksi on (joillekkin) tärkeää pärjääkö suomalaiset jossain "arvokisoissa". Mitä suomi kansakuntana saa/menettää näissä "hippohiidoissa" ym. menestymme tai emme?
Urheilijan kohdalla vastaus on yksinkertainen, onhan se hänen ammattinsa mutta mitä tavallinen suomalainen saa nähdessään suomalaisen menestyessä uhreilussa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

On lajeja, joissa Suomi saa maailmanlaajuista huomiota -formula F1.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

No sitä ei ainakaan voi urheiluksi laskea.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #24

Enemmän F1 on urheilua kuin tämä E-urheilu, vai miksi sitä kutsutaankaan.

http://www.debate.org/opinions/is-formula-one-raci...

Yes 85 %

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Oli se kerran vain tosi paha....se mahdollinen menettäminen. Valmentaja huokaili ja Suomen monimiljoona urheilukansa myös. Viren "rähmällään" radan reunassa (Munchen, olympialaiset /10 000 m), ei voi olla totta. Hänen valmentajansa sanoin: "Tähänkö nyt kaatuu vuosien työ..." Mutta mies nousi, otti toiset kiinni ja juoksi uuden maailmanennätyksen.

Oli turhan jännittävä kisa vaikka Viren kuului tuolloin ennakkosuosikkeihin. Näissä tämän vuoden EM- kisoissa Suomella ei ollut sitä kunniaa kai lainkaan. Urheilija ei ilmaiseksi menestystään saa, kilometrejä on oltava alla tosi paljon jotta voisi olla hyvä. Siitä myös Viren puhui jo aikaa sitten, kun huomattiin Suomen olevan matkalla huonompaan suuntaan.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Suomessa yritetään tekohengittää henkiin 35-vuotiaita keihäänheittäjiä, samalla kun norjalainen 17 - vuotias poika ottaa kaksi EM-kultaa kaikkein vaativimmilla juoksumatkoilla peräpäivin ......... ?

Eläkeukkojen sijaan rahat nuorille ja vanha jumattoman iso turhampäiväinen johto eläkkeelle toimistaan ikuisiksi ajoiksi alkaen sieltä ylimmästä päästä.

Suomen urheilu muistuttaa byrokratialtaan pahasti vanhaa DDR-järjestelmää edelleen v. 2018.

Ingebritsenin poikien valmennuksesta on vastamnut täysin oma isä ilman byrokraatteja ja tulosta on tullut.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Norjan suurin päivälehti Verdens Gang hehkuttaa isoilla kirjaimilla.

https://www.vg.no/sport/i/e1x0GM/dobbelt-ingebrigt...

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Helenius näytti voittaneen Savonlinnan näytösottelun.

Uskaltaiskohan Helenieus oikesti otella Suomen 1950 -1960 lukujen kylätappeluissa olleiden pienempien ja häikäilemättömien konkareiden kanssa, vai saisiko tuutin jo alta ensimmäisen minuutin ?

Käyttäjän JStarczewski kuva
Juhani Starczewski

Homoparin saa siunata, lesbopareja siunannut, kisapappi Leena Huovinen!
Berliinin EM-kisat 2018
http://jstarczewski.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheil...

Käyttäjän JStarczewski kuva
Juhani Starczewski

Suomen kaikkien aikojen heikoimmat EM-yleisurheilukisat saivat sinettinsä – Lipsanenkin ulos pistesijoilta
https://yle.fi/urheilu/3-10349425

Simo Lipsanen jäi kolmiloikan EM-finaalissa tulokseen 16,46 ja oli lopputuloksissa yhdeksäs. Se tarkoitti sitä, että Suomi jäi kaikkien aikojen heikoimpaan tulokseen koskaan yleisurheilun EM-kisoissa.

Super-EM 201812.8.2018 klo 21:47päivitetty 12.8.2018 klo 22:02
Simo Lipsanen jäi ulos pistesijoilta EM-kolmiloikassa

Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen jäi ulos loppukierroksilta miesten kolmiloikan finaalissa EM-kisoissa Berliinissä. Lipsasen paras oli 16,46. Sijoitus oli yhdeksäs.

Lipsanen hyppäsi parhaansa viimeiseksi jääneellä kolmannella kierroksella. Toisella yrityksellä Lipsanen astui yli. Ensimmäisellä yrityksellä lensi 16,37. Lipsanen jäi kauden parhaastaan selvästi. Viime kaudella uuden Suomen ennätyksen yli 17 metriin hypännyt 23-vuotias Lipsanen on tällä kaudella saavuttanut parhaimillaan 16,84.

Lipsasen sijoitus varmisti myös sen, että Berliinin EM-kisoista tulivat suomalaisittain kaikkien aikojen heikoimmat.

Aiemmin ainoastaan vuonna 1966 Suomi on jäänyt yleisurheilun EM-kisoissa ilman mitalia.

Tuolloin tuli kahdeksan pistesijaa, mutta nyt Berliinissä tuli kaksi sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon: Antti Ruuskanen keihäänheitossa ja Topi Raitanen 3 000 metrin estejuoksussa.

Päätöspäivänä Lipsasen lisäksi yhdeksännelle sijalle ylsivät uudella Suomen ennätyksellä 4x100 metrin pikaviestijoukkue.

Lue lisää:

Viestimiehet tykittivät uuden Suomen ennätyksen EM-kisoissa – niukka karsiutuminen finaalista ei hyydyttänyt hymyä ja tanssia: "Antaa epäilijöille näyttöjä"

Suomen Urheiluliiton valmennuspomo Berliinin EM-pettymyksestä: "En aio olla kehityksen este"

"EM-kisat menevät pettymyksen puolelle" – Olympiakomitean pomo Lehtimäki haluaa suomalaiseen yleisurheiluun keskittämistä

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Suomalaisten suoritukset EM-kisoissa on nähty.

4 x 100 m:n viestissä Suomen miesten joukkue jäi SE-ajalla 39,11 alkuerässsä sijalle 9.

Simo Lipsanen 3- loikassa jäi tuloksella 16,46 sijalle 9, eikä päässyt kolmelle viimeiselle kierrokselle.

----

Nämä EM-kisat ovat Suomelle kaikkien aikojen kehnoimmat. Herra Kemppainen, vielääkö panttaat eroilmoitusta.

---
Nyt jännäään, ottaako Ruotsin Armand Duplantis (ylittänyt jo 595 !) seiväshypyssä minkä värisen mitalin

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Miksi kummassa jonkun urheilupomon pitäisi erota? Suomen taso urheilussa yleensäkkin on kaukana euroopan huipusta maailman tasosta puhumattakaan. Jos urheilijoilla ei ole oikeasti edes mahdollisuuksia menestyä miksi tämän "epäonnistumisen" takia jonkun pitäisi erota.

Ylempänä olleeseen kommentiine voisin sanoa että lapin revontulet tuo suomelle enemmän näkyvyyttä kuin nämä kaks "siipimiestä" äf-ykkösissä

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Se on vähän näissä järjestöissä/liitoissa ym., että monet leipääntyy tehtäväänsä. Kemppaisen jatkaminen tehtävässään on mahdotonta- eikä jatka.

-----

Saat olla formuloista tuota mieltä, minä hehkutan täällä varmasti Räikkösen ja Bottaksen puoleesta (rallikuskeja unohtamatta), vaikka hiihtolajit ja yleisurheilu ovat suosikkilajini.

Käyttäjän JStarczewski kuva
Juhani Starczewski

Suomen kaikkien aikojen heikoimmat EM-yleisurheilukisat saivat sinettinsä – Lipsanenkin ulos pistesijoilta
https://yle.fi/urheilu/3-10349425

Simo Lipsanen jäi kolmiloikan EM-finaalissa tulokseen 16,46 ja oli lopputuloksissa yhdeksäs. Se tarkoitti sitä, että Suomi jäi kaikkien aikojen heikoimpaan tulokseen koskaan yleisurheilun EM-kisoissa.

Super-EM 201812.8.2018 klo 21:47päivitetty 12.8.2018 klo 22:02
Simo Lipsanen jäi ulos pistesijoilta EM-kolmiloikassa

Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen jäi ulos loppukierroksilta miesten kolmiloikan finaalissa EM-kisoissa Berliinissä. Lipsasen paras oli 16,46. Sijoitus oli yhdeksäs.

Lipsanen hyppäsi parhaansa viimeiseksi jääneellä kolmannella kierroksella. Toisella yrityksellä Lipsanen astui yli. Ensimmäisellä yrityksellä lensi 16,37. Lipsanen jäi kauden parhaastaan selvästi. Viime kaudella uuden Suomen ennätyksen yli 17 metriin hypännyt 23-vuotias Lipsanen on tällä kaudella saavuttanut parhaimillaan 16,84.

Lipsasen sijoitus varmisti myös sen, että Berliinin EM-kisoista tulivat suomalaisittain kaikkien aikojen heikoimmat.

Aiemmin ainoastaan vuonna 1966 Suomi on jäänyt yleisurheilun EM-kisoissa ilman mitalia.

Tuolloin tuli kahdeksan pistesijaa, mutta nyt Berliinissä tuli kaksi sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon: Antti Ruuskanen keihäänheitossa ja Topi Raitanen 3 000 metrin estejuoksussa.

Päätöspäivänä Lipsasen lisäksi yhdeksännelle sijalle ylsivät uudella Suomen ennätyksellä 4x100 metrin pikaviestijoukkue.

Lue lisää:

Viestimiehet tykittivät uuden Suomen ennätyksen EM-kisoissa – niukka karsiutuminen finaalista ei hyydyttänyt hymyä ja tanssia: "Antaa epäilijöille näyttöjä"

Suomen Urheiluliiton valmennuspomo Berliinin EM-pettymyksestä: "En aio olla kehityksen este"

"EM-kisat menevät pettymyksen puolelle" – Olympiakomitean pomo Lehtimäki haluaa suomalaiseen yleisurheiluun keskittämistä

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Arvoisalle kommentoijalle huomautan tekijänoikeuksista ja muiden tekstien kopioinnista.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Suomen viestijoukkue pääsee finaaliin, kun kaksi joukkuetta on alkuerissä Suomen edellä hylätty.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

No niin, sieltä se mitali varmaan napsahtaa, tai oikeastaan tavoitteen mukaiset neljä!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Hylättäisiinpä vielä kolme Suoomen edeltä!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Suomi pärjäsi juuri niin hyvin kuin olemme ansainneet;)))

Minusta ei ole syytä pukeutua säkkiin, sillä parhaat voittivat ja siitähän kilpailussa on kyse, että jyvät erottuvat akanoista.

Ruotsalainen oli upea seiväshypyssä ja teki siitä yhdessä muiden kilpailijoiden kanssa nautittavan katsella. Ei voittaja ole mitään, jos ei joku hänelle häviä.

Suomalaiset ovat ottaneet taipujan roolin itselleen, missä on Sisu?

Onnea viestijoukkueelle, upea uusi Suomen ennätys ja kuudes sija.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Noinhan se menee, ilman häviäjiä ei olisi voittajia !:D

Kyllä tuumauksen paikka on esim.:

-miksi monet kärsivät kaudella virusperäisestä (mm. mykyplasma ym). virussairaudesta. Tämä koskee myös hiihtourheilua
-miksi itse kisoissa nyt monena vuonna peräkkäin vain harvat säilyttävät edes tuloskuntonsa saatikka yltäisivät kauden parhaaseen suoritukseen
----
SUL:n toiminnassa herättää huomiota:
-miksi liiton puheenjohtajaa ei näkynyt julkisuudessa näissäkään kisoissa, vaan kuukausipalkollinen Kemppainen on julkisuudessa
-mikä on liiton palveluajatus maajoukkueurheilijoille (vrt 3-loikkaaja Mäkelän valmentajatapus esimerkkinä

---
SUL:n toiminnassa on tehtävä muutoksia , se on selvä asia.

Suomella on useita lahjakkaita urheilijoita ja heitä ei saa päästä
ilman liiton nykyistä suurempaa eri muotoista tukea.

Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 2019 järjestetään Dohassa, Qatarissa. Ajankohta ( 28.09-06.10.2019) sääolosuhteiden lisäksi on erikoinen, että varmaan sitä päivitellään ennen kisoja ja kisojen jälkeen.

------
Perinteinen Ruotsi -ottelu on kolmen viikon päästä. Ruotsi on kauden tuloksilla ottamassa murskavoiton. Sitä on jatkunut jo vuosia.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Suomaleiset eivät menestyneet Berliinissä. Mutta leikkiähän urheilu on eikä nationalismia niin kuin kovin monet urheilutoimittajat luulevat. Iloitkaamme siis Ruotsin ja Norjan huimista saavutuksista. Olemmehan mekin Pohjoismaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin olemme ja eurooppalaisia myös, eli kaikki voittajat olivat omia;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Virolaisetkin saivat juhlia vuodesta toiseen maansa saamaa kultamitalia jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa aina vuoteen 1990 asti. Sitten sekin ilo hyytyi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Oliko jossain taas jotkut kisat?

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Urheilu ei ole nationalismia eikä vallankaan sodankäyntiä. Se on eräänlaista kulttuuria ja kansainvälistä kanssakäymistä. Ihailemmehan Tolstoitakin, vaikka hän on venäläinen, ja Schubertia, vaikka hän tulee samasta maasta kuin Hitler. Ruotsalainen seiväshyppääjä ja norjalainen kestävyysjuoksija ovat melkein meikäläisiä, koska tulevat täältä yhteisestä demokraattisesta kansalaisyhteiskuntien Pohjolasta, josta myös Paavo Nurmi oli kotoisin.
http://timouotila1.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu...

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset