SJPHKI Suomen sinivalkoisten värien puolesta

Tällä kaudella F1 voimasuhteet eivät muuttuneet viime kaudesta

  1. 1.     F1 kauden päättänyt  yhdeksästoista formula F1 Brasilian  osakilpailu

 

Päivän kilpailu päättyi jo kolmannentoista kerran tällä kaudella Sebastian Vettelin ylivoimaiseen voittoon (linkkiin päivittyy tulokset).  Seuraaville palkintosijoille ajoivat Mark Webber ja Fernando Alonso. Vettelin voitto oli yhdeksäs peräkkäinen. Vettelillä  tällä kaudella onnistui kaikki, aika-ajot, itse  kilpailut ja auton toiminta sekä varikkokäynnit.

Kilpailu saatiin vietyä tänään lähes kuivissa olosuhteissa poiketen siten perjantain ja lauantain  harjoitus- ja aika-ajojen sadeolosuhteista. Paalupaikalta lähtenyt Vettel menetti lähdössä johdon Nico Rosbergille. Vettel pääsi johtoon kuitenkin jo ennen toista kierrosta ja johti sitten maaliin saakka.

Kierroksella  47 Valtteri  Bottas  joutui keskeyttämään, kun takarengas irtosi kokonaan autosta. Renkaan irtoaminen johtui Lewis Hamiltonin törmäyksestä Bottaksen auton  takarenkaaseen.  Hamiltonin autosta puhkesi myös takarengas, mutta hän pääsi varikolle ja sieltä jatkamaan kilpailua.

Heikki Kovalaisen lähtö ei taaskaan onnistunut lähtöruudusta ja putosi 1. kierroksella lähtöruudusta 11. sijalle 15.  Kovalainen sijoittui kilpailussa loppujen lopuksi sijalle 14 .

Tämän päivän voitollaan Vettel sivusi  samalla Michael Schumacherin yhden kauden aikana voitettujen  osakilpailujen  määrää 13. Kaikkien voittojen lukumäärässä Vettelin  tämän kauden jälkeen neljäntenä ja voi nousta   tällä vauhdilla ensi kaudella jo toiseksi Schumacherin jälkeen.  Kimi Räikkönen on muuten Schumacherin jälkeen toisena yhden kauden aikana ajetuista kilpailun nopeimmista kierroksista

 

  1. 2.     Voimasuhteet eivät käytännössä muuttuneet viime kaudesta :  Vettel ja Red Bull hallitsivat

 

Kauden voimasuhteet eivät juurikaan muuttunut viime vuodesta kuljettajien eivätkä myöskään valmistajien  merkkimestaruuskilpailussa.  Sebastian Vettel voitti jo neljännen peräkkäisen maailmanmestaruuden ja Red Bull –talli valmistajien merkkimestaruuden.  Fernando Alonso oli viime vuoden tapaan MM-pisteissä toinen. Muutoin samoja kuljettajia ja talleja on vähän eri järjestyksessä sijoilla 3-6.

Vuoden 2013 MM-pisteet:    Kuljettajat  Tallit Vuoden 2012 MM-pisteet:   Kuljettajat     Tallit

 

  1. 3.     Suomalaiset kuljettajat

Kauden alussa odotukset  suomalaisilta kuljettajilta olivat korkeammat, mitä saatiin. Kimi Räikkönen sijoittui MM-pisteissä viidenneksi , vaikka joutui selkäleikkauksen johdosta jättämään kaksi viimeistä osakilpailua väliin. Moni, itse ml odotti, että Räikkönen  pistää Vettelin  paljon  tiukemmalle. Näin ei tapahtunut.  Aika-ajot muodostuivat itse kilpailua Räikköselle tällä kaudella  odotettua hankalimmiksi. Räikkönen ei voi kuitenkaan olla tyytymätön kauteensa, yksi voitto  ja 7 muuta palkintosijaa on erinomainen saavutus. Hyvä uutinen ensi kautta ajatellen on Räikkösen siirtyminen Ferrari -talliin, joka oli maailmanlaajuinen uutinen (vrt. muitten suomalaisurheilijoitten näkyvyys). Räikkönen on kuljettaja, joka Ferrari –tallille toi tallin edellisen maailmanmestaruuden vuonna 2007.

 

Valtteri Bottakselta ja Williams –tallilta jäivät  saavutukset odotettua paljon laihemmiksi. Vain yhdessä osakilpailussa  Bottas ylsi pistesijalle. Se on paljon odotettua vähemmän. Hyvä uutinen on, että Bottas jatkaa myös ensi kaudella Williams –tallissa. Tallien välisessä kilpailussa Williams –talli jäi yhdeksänneksi.

 

Heikki Kovalainen  pääsi ajamaan Caterham –tallissa kaudella vain kaksi perjantain harjoitusajoa. Tilanne muuttui kauden lopussa, kun Kovalainen palkattiin Kimi Räikkösen tilalle Lotus –talliin kahteen viimeiseen osakilpailuun.  Valitettavasti epäonni vai mikä se sitten oli, Kovalaisen ajot Lotus –tallissa eivät onnistuneet odotetulla tavalla (kaksi kertaa sijoitukset 14 ). Kovalaisen tallipaikka ensi kaudeksi on edelleen avoinna. Tuskin se on Lotus –talli. Kovalainen ei pystynyt auttamaan Lotus –tallia valmistajien  MM -pisteissä kolmen parhaan joukkoon, tosin ei yksin Kovalaisesta yksin johtunut. Tänään nimittäin Romain Grosjeanin auton moottori hajosi heti alussa ja hän joutui keskeyttämään.  Caterhamin talousvaikeudet saattavat puolestaan   pakottaa tallia turvautumaan kokeneemman Kovalaisen sijasta nuorempiin nk. ostokuljettajiin. Monien F1 –tallien talousvaikeuksista puhuttiin perjantaina lehdistötilaisuudessa. Monella tallilla on vielä ensi kauden kuljettajasopimuksia tekemättä.

 

  1. 4.     Ensi kausi 2014 tuo paljon sääntömuutoksia autoihin

 Tässä MTV:n linkissä on selostettu  lyhyesti F1 autojen FIA:n päättämät muutokset kaudelle 2014. Mitä muutokset merkitsevät sittien tallien välisissä voimasuhteissa, nähdään aikanaan. Mutta ihme on, jos yksistään tämä muutos ei vaikuta ja tasoitakin tallien välisiä  voimasuhteita. ”Nykyinen vapaasti hengittävä 2,4-litrainen V8-moottori vaihtuu turboahdettuun 1,6-litraiseen V6-moottoriin. Maksimaaliset kierrosluvut on uudessa moottorissa rajoitettu lukemaan 15 000 rpm, kun nykyinen rajoitus on 18 000 rpm.”.

 

  1. 5.     Kauden 2013 blogi -päiväkirja

Tuli seurattua kaikki kauden 19 kilpailua ja muistiinmerkittyä kilpailutapahtumat   viereisiin US-blogeihin  taustalinkkeineen. Hiihto -ja yleisurheilu  ovat  lähempänä minua urheilussa  seuratoiminnassa mukana olon  johdosta, mutta  penkkiurheilijana ja suomalaisten menestys lajissa kuin lajissa kiinnostavat. Olin 1980-  ja 90-luvuilla helsinkiläisen suurseuran tiedottajana, joten tekstin ja tulosten tuottaminen urheilusta on minulle mieluinen harrastus.

Hyvää adventtiaikaa kaikille lukijoille !

 

F1 Grand Prix 2013

Australia          01/09 

Malaysia          02/09

China              03/09

Bahrain           04/09

Spain              05/09

Monaco           06/19

Canada           07/09

Great Britain    08/19

Germany         09/19

Hungary         10/19

Belgium          11/19

Italy               12/19

Singapore       13/19

Korea             14/19

Japan             15/19

India              16/19

Abu Dhabi      17/19

United States  18/19

Brasil             19/19       

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Heikillä oli taas hese-pussi ilmanotossa. On käsittääkseni aina ollut. Olisipa ihme jos Lootus ottaisi kukkimaan.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Lotuksella lienee valinta jo tehty toisesta kuljettajasta, eikä valinta kohdistu valitettavasti Kovalaiseen. Lähdöt eivät Kovalaisella onnistuneet alkuunkaan. Myös Räikkösellä oli hankaluuksia lähdöissä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ruotsalaiset vievät rahalla Kovalaisen Caterhamin paikan.
http://www.bbc.co.uk/sport/0/formula1/25038825

Asiasta spekuloitu jo jonkun aikaa, ettei uutinen ihan nyt
ole syntynyt.

Pohjoismaista väriä tulee muutenkin lisää. McLaren ottaa tanskalaisen
Kevin Magnussenin toiseksi kuljettajaksi.
http://www.bbc.co.uk/sport/0/formula1/24903504

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Kovalainen ajoi viimeiset formulakierroksensa. Bottas sen sijaan väläytti parissa viimeisessä kisassa todellisen kisakuskin elkeitä ja tähti lähti nousuun. Ens vuonna Massaa käkeen ja seuraavaksi kunnon talliin ja huipulle. Lähes varmaa tietoa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

The Guardian teki kauden kuljettajista tälläisen listauksen
http://www.theguardian.com/sport/blog/2013/nov/25/...

Bottaksen huonompi tallikaveri Maldonado on liikkeellä "pikkusummalla" tallipaikan ostossa
http://www.motorsport.com/f1/news/maldonado-trigge...

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Guardianin ranking melko asiallinen, mut kyl maar Alonso nyt vähän parempi oli, ja Grosjean noin hyvä ainoastaan lopulta.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Eiköhän tuo MM-pistetaulukko ole ihan ok kertomaan kuljettajista. Räikkönen
ei olisi tarvinnut paljon lisäpisteitä 2 viimeisestä osakilpailusta, kun olisi ottanut MM-pronssia.

1 Sebastian Vettel Red Bull Racing-Renault 397
2 Fernando Alonso Ferrari 242
3 Mark Webber Red Bull Racing-Renault 199
4 Lewis Hamilton Mercedes 189
5 Kimi Räikkönen Lotus-Renault 183
6 Nico Rosberg Mercedes 171
7 Romain Grosjean Lotus-Renault 132
8 Felipe Massa Ferrari 112
9 Jenson Button McLaren-Mercedes 73
10 Nico Hülkenberg Sauber-Ferrari 51

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset