SJPHKI Suomen sinivalkoisten värien puolesta

Lance Armstrong tunnusti kaiken dopingin käytön

 

Lance Armstrong tunnusti USA:ssa nähdyssä tv-ohjelmassa kaiken dopingin käytön (ks. esim.  ABC, CBS, Cykling Weekly,Cykling News).  Lance Armstrongin kaikki  Tour de Francen voitot (vv. 1999-2005)  on aiemmin mitätöity.  Hän menettää myös Sydneyn vuoden 2000 olympiakisoissa saavuttamansa  pronssimitalin.

Tuossa haastattelussa Armstrong  tunnustaa, ettei hän voittanut yhtään Tour de France –kilpailua ilman dopingia. Vaikka tämä Armstrongin dopingin käyttö todettiin jo aiemmin mm. USA:n kansallisen dopingvalvojan toimesta, herättää tämä monia lisäkysymyksiä.  Montako dopingin avulla saavutettua olympiavoittoa ja muuta arvokilpailuvoittoa jää toteamatta historian lehdille tulosluetteloihin.  Pyöräilyurheilun ylle tämä tuo entistä synkemmän pilven. Ei yksin pyöräilyurheilulle, vaan laajalta koko urheilukenttään ja ammattilaisurheiluun.

Dopingin valvonta on vuosi vuodelta kehittynyt, mutta niin on kokoajan edellä ollut dopingin käyttökin (kasvuhormoni, biolääketiede). Tutkimusmenetelmien kehittymisen yhtenä todisteena on, että näytteet voidaan tutkia vuosien kuluttua uudestaan. Missä määrin nämä muuttavat arvokisojen tulosluetteloista jää nähtäväksi.

Suomen rikoslakiin on otettu (44 L:16 §) maininta dopingin käytöstä, josta tarkemmat määräykset on annettu asetuksella.  Ei tuota asetuksen dopingaineiden luetteloa urheilija voi yksin hallita. Ja tuskin asetuksen luettelo on edes ajantasalla.  Urheilijan oikeusturva on pidettävä myös mielessä.  Ilman ulkopuolista asiantuntija-apua urheilija ei enää selviä. Mikä on sitten valmentajien  ja lääkäreiden vastuu. Onhan näitä tapauksia lukuisa määrä, missä dopingin käyttö on tehty ulkopuolisten myötävaikutuksella  ja avustuksella.

Vaikka dopingista olen täällä US:n blogissa jo useaan otteeseen kirjoittanut, tämä Armstrongin tapaus herättää uusia kysymyksiä ja pohdittavaa.

List of doping cases in sport

Ilman kirjoittajan omaa kuvaa olevat kommentit poistetaan

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tämä Lance Armstrongin tunnustus alkaa vasta päivän valjettua Euroopassa havahduttaa eri tahoja (media, urheiluelämän johto monissa maissa jne).

Monia oikeusjuttuja nousee ja tämäkin oikeuden päätös puretaan
http://www.bbc.co.uk/sport/0/cycling/20833119

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Pitkään dopingin kiistänyt Lance Armstrong valitsi tunnustuskanavakseen Oprah Winfreyn.

http://www.uusisuomi.fi/urheilu/56460-lance-armstr...

Vastaavassa asemassa Suomessa on vain Arto Nyberg. Seuraako joku suomalainen hänen ohjelmassaan perässä?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Suomen ADT:n lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä sanoo Ylen haastattelussa, ettei Armstrong yksin olisi tätä dopingkäyttöä hallinnut.
http://yle.fi/uutiset/seppala_armstrong_ei_olisi_p...

Kuka sitten olisi esim. Arto Nybergin ohjelmassa henkilö paljastamaan asioita, urheilija vai jonkun liiton (valmennus)johtoon kuulunut henkilö.

Norjassa edelleen kulisessa käy keskustelu kuumana siellä nähdyn Sinivalkoinen valhe dokumenttielokuvan pohjalta. Norjalla oli ja on edelleen vahva edustus FIS:n johtopaikoilla, joten tietoa tulee etukäteen. Lahden 2001 MM-kisoissa Suomella ei ollut riittävästi etukäteen inside -tietoa.

Katsoin tuossa nauhalta joku aika sitten uudestaan Trondheimin vuoden 1997 MM-hiihtojen 50 km:n hiihtoa (löytyy myös YouTubesta esim. palkintojenjako), jonka voitti Mika Myllylä. Koska se olisi kisojen viimeinen laji, palkinnot jaettiin kilpailualueella kisan päätyttä. Mika Myllylän kohtalo hiihdon ystävänä vaikutti minuun kovasti, koska hän kärsi omantunnon tuskista samaan aikaan kun eräiden maiden hiihtäjät eivät jääneet kiinni.
http://www.youtube.com/watch?v=pIX1tl-CCB0

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ei nyt ihan vastaavassa sentään. Oprah'n omilla firmoilla on rahaa, jota sponsorinsa menettänyt Armstrong tarvitsee. Sitä paitsi Lance sai tilaisuuden pyytää anteeksi nimenomaan Discovery Channelilla, jonka tiimissä hän ajoi. Enpä usko, että Artolla on tarjota vastaavia houkuttimia.

Armstronghan ei muuten tunnustanut kaikkea, vaan valehtelee edelleen, ettei jatkanut dopingia paluunsa aikana; ja ettei muka yrittänyt lahjoa UCI:ta vuoden 2001 kärähtämisensä jälkeen.

Käyttäjän saarinenj kuva
Juhani Saarinen

Onhan tämä ollut jo pitkään selvillä että huipulle ei tänään eikä eilen ole mitään mahdollisuuksia päästä puhtain konstein.
Yleisurelu olisi myöskin syytä tutkia, ei sielläkään puhtaat jauhot ole pussissa, jos ajatellaan keskimatkojen juoksijoita, sprittereistä puhumattakaan, yleisurheilussa on niin paljon pelissä maailmalla että sinne tutkijoitten on lähes mahdoton päästä testaamaan.?
Pyöräily piireissä väitettiin kivenkovaa takavuosina, että doping on tuntematon ongelma pyöräilyssä,sitten kun alkoi tulemaan pyöräilijöitten kilpakuolemia, niin hiljalleen alettiin heräämään tosiasioiden edessä että kaikki olekaan niin miltä näyttää.?
Urheilussakin on ahneus noussut niin voimakkaaksi tekijäksi ja näyttää siltä että kaikkea emme ole vielä nähneetkään, suuret urheilumaat jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, eli sama meno jatkuu, vaikka doping valvonta on edistynyt, mutta domppaajat ovat kuitenkin aina askeleen edellä.?

Käyttäjän penttiwesterholm kuva
Pentti Westerholm

Suomalaiset mieshiihtäjät eivät ainakaan tänäpäivänä käytä.He löytyvät lähes poikkeuksetta sijoilta 30-50 kansainvälisistä kisoista.

j.olavi heikkinen

autoradiosta aamulla kuultuna ymmärsin dopingin käytön olleen (olevan?) pyöräilypiireissä yleisesti hyväksytty kielletty menetelmä. siis lähes tulkoon kaikkien huippujen käyttämä.

Käyttäjän MikaelJaakkola1 kuva
Mikael Jaakkola

Harmi ettei voi odottaa sellaista päivää, jolloin huippu-urheiluun iskee doping-meteoriitti ja kaikki paljastuu kerralla. Olisi sellainen vain hämmentävä päivä.

No, vähän kerrallaan. Mitähän "luonnonihminen" sen satasenkin juoksee? 10.2?

Käyttäjän TimoPouru kuva
Timo Pouru

Armstrong jätti kyllä melkoisesti asioita kertomatta.Lää-
ketieteelliset ja muut taustavoimat jäivät edelleen pimen-
toon. Oikeastaan kaikki minkä hän kertoi, oli jo tavalla tai
toisella tiedossa..

Käyttäjän TatuLund kuva
Tatu Lund

Minusta uutisoinnissa pitäisi mennä yhtä henkilöä syvemmälle. Sitä ilmeisesti Timo Seppälä omalla komentillaan tarkoitti. Nykyinen doping keskustelu on vahvasti kaksinaismoralistista. On aika hyvin yleisessä tiedossa, että enemmistö huippu-urheilijoista, ainakin se eliittikasti on doupattuja. Silti kuitenkin yleensä vain yksi syntipukki kerallaan otetaan tikun nokkaan. Meillä Lahden tapauksen jälkeen Mika Myllylä sai sen sylkykupin roolin, vaikka muitakin kärynneitä oli. Virpi Kuitunen sai jopa synninpäästön, vaikka aikanaan kärysi ja kärsi kiltisti kahden vuoden pannansa ja palasi sankariksi. Lance Amstrongin tapaus noudattaa samaa käsikirjoitusta, mutta kulissit ovat vain prameammat. Kannattaa käydä lukemassa tämä National Geographicin kolumni aiheesta:

http://news.nationalgeographic.com/news/2013/01/13...

Tour De France on yksi äärimmäisistä urheilukilpailuista, siksi se on myös aina ollut inhimillisen suorituskyvyn koelaboratio niin hyvässä kuin pahassa.

On jokseenkin epäreilua tehdä Lance Amstrongista antisankari, koska hän on kuitenkin kiistatta paras kaltaistensa joukossa. Vain harvaa pyöräilyn supersankaria ei ole dopingin harmaaa varjo koskettanut jossain muodossa. Todennäköisesti koko kisaan ei ole moneen vuosikymmeneen osallistunut kovin montaa täysin "puhdasta" kilpailijaa. Siksi Lance ei ole tavallaan toiminut epäreilusti. Hänhän toteaa tämän myös Oprahin haastattelussa. Kokiko hän tekevänsä mitään väärää, ei kokenut. Alan yleinen ilmapiiri on tuo, nämä ovat pelin säännöt näin toimitaan.

En halua puolustaa dopining käyttöä varsinaisesti. Meidän pitäisi mennä koko urheilukäsitteen ytimeen ja käydä läpi filosofisempi pohdinta siitä, mitä urheilu on ja mikä on dopining suhde siihen. Kehitystä ei tapahdu päivittelemällä yksilöiden draamaa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kyllähän tässä keskustelussa unohdetaan muutkin suuret ympäriajot, kuten Espanjan Vuelta ja Italian Giro d'Italia sekä monet muut suuret pyöräilyklassikot.

http://www.lavuelta.com/

http://en.wikipedia.org/wiki/Giro_d%27Italia

Jos kv-pyöräilyliitto jää jotenkin rysän päältä kiinni, en pidä mahdottomana pyöräilyn sulkemista pois olympiakisoista esim. pariksi olympiadiksi.
http://en.wikipedia.org/wiki/Union_Cycliste_Intern...

Käyttäjän JukkaHamalainen kuva
Jukka Hämäläinen

Tatu kiteyttää hyvin nykypäivän dobingin ongelman tai oikeastaan siitä tuomitsemisen. Hyvä esimerkki on tämä pyöräily. Kaikki 10 parhaan joukossa käyttävät (tiedän että kaikki eivät ole jääneet kiinni), joten jos Lance on kilpaillut muita kilpailijoita vastaan jotka myös on käyttäneet ei sallittuja aineita suorituksensa parantamiseen, niin eikö kaikki ole silloin samalla viivalla.
Ymmärrän kyllä että urheilijoissa voi olla myös puhtaita, mutta he eivät kyllä kymmenen parhaan joukossa ole.
Mitä sitten on tehtävissä? Sallitaanko dobing? Kovennetaanko rangaistuksia? Vaikea sanoa. Aina on kuitenkin henkilöitä jotka epärehellisin keinoin yrittävät parantaa tuloksiaan. Kuitenkin me kaikki tiedämme, että ne jotka viimeisimpiä suoritusta parantavia aineita käyttävät ovat aina edellä kaikenlaisia testauksia.

Käyttäjän TimoPouru kuva
Timo Pouru

Aika hyvän kuvan homman luonteesta saa, kun katsoo keitä oli Armstrongin voittaessa Tourin palkintopallilla: Zülle,Ullrich,Basso,Klöden,Vinokourov jne.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen Vastaus kommenttiin #15

Kyllähän tämä Lontoon olympiakisojen maantiepyöräilyn tulokset puistatti viime kesänä
http://www.london2012.com/cycling-road/event/men-r...

Ja Sydneyn vuoden 2000 olympiakisojen mitalivoittajista samoin (Jan Ullrich)
http://pandora.nla.gov.au/nph-wb/20001002130000/ht...

http://pandora.nla.gov.au/nph-wb/20001002130000/ht...

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset