Ilmaisia neuvoja urheiluministeri Arhinmäelle
Yleisurheilun EM-kisoihin on aikaa 1,5 kuukautta. Jos aiotte ministeri Arhinmäki elämöidä lippujen hinnoilla, tehkää se nyt keskustelemalla ja tapaamalla Suomen Urheiluliiton ja kisojen järjestelytoimikunnan johtoa .
Se on fiksumpi ja korrektimpi tapa kuin tapanne elämöidä nyt jääkiekon MM-kisojen lippujen hinnoista kisojen jo ollessa käynnissä. Nimittäin aloititte elämöinnin vähän jälkijättöisesti, kun asiasta oli noussut kohu ensin Ruotsin puolella. Teillä arvoisa ministeri Arhinmäki olisi ollut aikaa keskustella lippujen hinnoista järjestelytoimikunnan kanssa paljon aikaisemmin, sillä lippupakettien myynti alkoi viime keväänä ja ottelukohtaisten lippujen myynti tammikuun lopussa. Ensi vuoden osalta, jolloin Suomi järjestää Ruotsin kanssa MM-kisat, teillä on nyt vuosi aikaa keskustella.
Keskustelun Valko-Venäjälle myönnetyistä MM-kisoista aloititte osaltanne arvoisa ministeri Arhinmäki niin ikään jälkijättöisesti. Monet meistä penkkiurheilijoistakin olivat aiemmin asiassa liikkeellä kuin te arvoisa ministeri.
Mitä tulee lupaukseenne jäädä pois jalkapallon EM-kisojen loppuottelusta Ukrainassa, hyvä niin. Saksa uhkaa jäädä jopa joukkueena pois koko kisoista. Liittokansleri Angela Merkel vaatii vangittuna olevaa entistä pääministeri Julia Timoshenkoa vapautettavaksi . Sitä ette suoranaisesti vaatinut eilisessä A-studion haastattelussa. Monet EU-maiden johtajat ovat jo nyt päättäneet, etteivät matkusta katsomaan jalkapallon EM-kisoja.
Olen kaivannut urheiluministeriksi sivistynyttä, aikaisempaa edeltäjäänne ja puolueenne puheenjohtajaa Claes Anderssonia. Pikkuisen voisitte ottaa oppia muutoinkin käytöstavoissa ja pukeutumisessa oman puolueenne aikaisemmalta toimijalta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Se on fiksumpi ja korrektimpi tapa kuin tapanne elämöidä nyt jääkiekon MM-kisojen lippujen hinnoista kisojen jo ollessa käynnissä. Nimittäin aloititte elämöinnin vähän jälkijättöisesti, kun asiasta oli noussut kohu ensin Ruotsin puolella."
Jääkiekkofanit protestoivat, ei Arhimäki. Arhimäki tuki jääkiekkofanien oikeuksia ilmaista omaa mielipidettään. Kummola sitten totesi, että lakanat olisivat "paloturvallisuuden vastaista". Arhiksen ja jääkiekkofanittajien painostus auttoi, ainakin osaksi.
Sekin varmasti edesauttoi, että Ruotsissa oltiin järkevämpiä hintojen suhteen ja sekin lisäsi Kummolaa kohdistuvaa inhoa, että olisi pitänyt käyttää markkinointi-termejä eikä sanoa suoraan alentavansa hintoja. Rahan ahneus on oikein iskeytynyt Kummolan päähän. Valtaa ja mammonaa - kaikki irti Suomen onnellisesta hetkestä kun Suomi saa järjestettäväkseen MM -jääkiekon ottelut.
1. Jääkiekkofanittajat ja Internet -keskustelupalstalla:
http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/jarjestysmies-p...
http://yle.fi/urheilu/jarjestysmiehet_poistivat_pr...
"Kiekkokansan kritiikki on henkilöitynyt jääkiekkoliiton puheenjohtajaan Kalervo Kummolaan, niin protestilakanoissa kuin internetin keskustelupalstoillakin."
Esim.
http://keskustelu.jatkoaika.com/forumdisplay.php?f...
--> http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=4...
2. Sitten Arhis otti kantaa, että jokaisella on oikeus ilmaista itseään.
http://www.hs.fi/urheilu/Arhinm%C3%A4ki+MM-kisojen...
"MM-kisojen lipunhinnat ovat röyhkeät, ja kyllä ihmisillä pitää olla oikeus protestoida sitä vastaan", Arhinmäki kirjoitti Facebook-sivuillaan."
"- Ehkä meille haluttiin näyttää voimaa ja valtaa. Ensin sanottiin, että se viedään narikkaan odottamaan. Sitten meille kerrottiin, että lakana hävitetään kokonaan, Varila sanoi."
Jeps jeps. Todella järkevää taas Kummolalta. Pikku pojat tulevat osoittamana mieltään, ja sitten sanotaan, että narikassa se lakana oottaa, ja sitten päättivätkin tuhota koko lakana.
Ei tsiisus mitä aikuiset tekevät vain osoittaakseen lapsella olevansa "parempia".
Olen useasti nähnyt lakanoita jääkiekkootteluissa, jotka on kiinnitetty kaiteeseen niin, ettei se häiritse ketään, mutta heti kun on lakanassa on vähän kritiikkiä, niin keksitään oivallinen syy, "paloturvallisuus".
Esimerkkinä tämä:
http://yle.fi/ecepic/neon3/archive/00406/peter_eri...
Eipä ole metri kerta metriä.
Ilmainen neuvo Seppo-Juhalle.
Urheiluministeri ei vapaassa maassa päätä yleisötapahtumien lippujen hinnoista.
Niistä päättää tapahtuman järjestäjä.
Monet tapahtumien järjestäjistä eivät tajua olla ahnehtimatta, kuten "kammolakin" (kok)omalta kohdaltaan myönsi, tosin toisin sanoin.
Urheiluministeri ei siis päätä hinnoista, vaikka olisi kokoomuksesta kotoisin. Tosin, kokoomukselainen ei kritisoisi. Selittelisi kyllä...
Jäljelle jää jaloilla äänestäminen, eli se mihin ahneetkin uskovat. Kun kauppa ei käy, on vika tuotteessa, tai hinnoittelussa.
Ahneenkin on reagoitava,- ja niin nyt kävi. Kummola reagoi.
Ei Arhinmäelle tarvitse ohjeita antaa porvarille tyypillisellä osaamisalueella, vaan.....kun eivät sittenkään taida osata, ainakaan jääkiekkoliitossa.
Näin siinä ministerille käy puoluetaustasta riippumatta.
Arhis, muuten ilmoitti, ettei aio mennä seuraamaan Valko-Venäjän MM-kisoja (jääkiekko) jos muutoksia maan diktatooriseen järjestelmään ei tule.
Kummolan ukko puolestaan totesi haastattelussa, että hän ei aio kansainvälisessä jääkiekkoliitossa esittää Valko-Venäjän kisojen perumista.
Seppo-Juha, siellä Lukashenkon diktatuurissa on paljon vankiloissa sellaisia ihmisiä, kuin sinä,- ja minä, jotka saadaan sanoa sanottavamme.
Eivät ne sinua,- ja minua isompaa rikosta ole tehneet.
(Kale Lukashenko) ei nuku lakanoissa, koska se saattaa polttaa hänen talonsa.
Hänellä on paloturvalliset olkipatja, ja höyhentäkki.
Eikös Pietikäisen nyt pitäisi moittia nyt myös Presidentti Niinistöäkin että hän on ottanut Arhinmäkeäkin myöhemmin kantaa lippujen hintoihin.
Mutta eihän tässä siitä olekkaan kysymys vaan siitä, että pentikäisen ja monen muun Kokoomuslainen ei hyväksyisi Vasemmistoliittolaiselle, edes heille suotuja demokraattisiakaan puheoikeuksia.
Niin ne on samalla rivillä nuo kirjaimet e ja i, vanhemmiten sattuu lyöntivirheitä Sellainen pieni lisädetalji on tuo nimenne kirjoittaminen pienellä, moka sekin.
Ette kuitenkaan ottanut kantaa siihen miksi Presidentti ei saa samanlaista haukkua kuin ministeri Arhinmäki. Neuvokaan nyt ihmeessä häntäkin, mieluiten maksutta.
Tyryllä on omat mielipiteensä, en minä niitä halua kommentoida, mutta asiaa mies näyttää puhuvan.
Tjah,
presidentti Niinistö "elämöi" lippujen hinnasta vasta tänään, kun on todella myöhäistä.
Annapa Pietikäinen isällisiä neuvojasi myös hänelle.
Katselin noita muitakin kirjoituksianne, siellä huomaa hyvin että Arhinmäki on joutunut Narkissoksen sukulaissielun kanssa tekemisiin.
Tyypilistä kokoomuslaista öykkäröintiä ja ylimielisyyttä.
Mutta eipä tästä enempää.
Tämä meinasi unohtua, en ole siis yksin.
Pietikäisellä on jäänyt ideologinen vaihde jumiin. Mies inttää ja huutaa tuuleen Kummolalle tukea ja ei huomaa, että Kummola ei nauti kiekkokansan luottamusta.
Perin outo on Pietikäisen väite, että Arhinmäki mustaa omia kisoja. Arhinmäki näyttää olevan hyvässä seurassa. Tasavallan presidentti Niinistö on liittynyt "mustaajien" yhä laajeneviin joukkoihin. Uskotko sinä edes itse vuodatuksiisi?
Ei ulkopuolisten tarvitse "mustata". Kyllä Jääkiekkoliitto osaa sen tehdä ihan omin voimin. Vähälle huomiolle on jäänyt se, että kisojen pääsihteeri Mika Sulin kieltäytyi kysyttäessä kertomasta, että kuka on päättänyt lippujen hinnoista. Ei rohjennut sanoa rumaa sanaa niin kun se on. Kummola!
Rouheat on hinnat stadikallekkin...
Yleisurheiluporukka yrittää saada omaa "lottovoittoa" ja sen saakin.
Ja yllättävän vähän on ollut puhetta näistä lipunhinnoista!
"2 §
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate"
"P.s. Edes säännöllinen blogieni "sparrajaa" Markku Tyry ole tuollaista johtopäätöstä tehnyt."
Kaverini Siikala eräässä yhteydessä sanoi putoilevansa kärryiltä, minä puolestani en tässä asiassa ole edes kärryn kyydissä.
Mistä johtuu, kun omat kisat nyt, kun ne tulivat kaupallisen Erkk...anteeksi Karhuvaaramedian yksinoikeudeksi, ne tulevat jäämään historiaan kaiken muun, kuin urheilullisen puolen skandaaleilla?
Mtv3/kiekkoliitto on osoittautunut pirun kehnoksi kisajärjestäjäksi. Kaikki palvelut on ostettu ulkomailta, kuten esim. kuvaus. Kaikki mättää, jokapaikassa mättää.
Kun kisat järjestettiin YLE:n oikeuksilla, kaikki toimi aina moitteettomasti, riippumatta kisapaikasta.
Kisat piti järjestää tuolla (Kummola taustapiruna) http://www.tampereenkeskusareena.fi/
Voi kun saisi tietää kaikki, mitä tuon hankkeen pelimiesten osuus on, mutta tuo ahneus toistaiseksi on tuonut vain paskat housuun......Kummolallekin....
Harkimo, joka kävi paikanpäällä hanketta vilkaisemassa,- ja hyväksi toteamassa, ei housujen pers'puolelta lämmitä nyt Kummolan lailla paska, vaan kuumat setelit. Hartwallin vuokra lienee näiden ksiojen aikana kaksin-kolminkertainen normaaliin verrattuna.
Budjetti siis 19- miljoonaa eukkoa, jota perustellaan kulujen rajulla kasvulla. Samalla Kummolan & Kumpp. toimesta tavoitellaan 8-9- miljoonan eukon voittoa.
Jossain mättää, eikö......Ei ole ns. matalan katteen ala tämä yritysala, kuten ne normaali-markkinataloudessa tuppaavat olemaan kaikki alat.
Jossain mättää....eikö?.....
Seppo-Juha kokoomuslaisuudesta huolimatta on urheilun ystävä, kuten minäkin, mutta minä edustan äärivasemmistolaisuutta. Tarkemmin sanottuna äärimaltillista vasemmistolaisuutta.
Tänään tuli radiosta ureheilupakinointia, jossa toimittaja Arto Teronen humoristisella tyylillään puhuu urheilusta sitä, sun tätä.
Hän totesi eräissä olympialaisissa USA:n edustajien sanoneen Itäsaksalaisten (DDR) naisuimareiden käyttävän dopingia, ja se kuulemma näkyi heidän vartalon muodostaan,- ja matalasta äänestä.
DDR:n edustaja ei jäänyt sormi suuhun, vaan vastasi. Olemme tulleet tänne uimaan, emme laulamaan.
Minua nauratti tuo juttu.
No, varmaankin USA:n edustajat olivat oikeassa, mutta itse pidän maailman suurimpana doping-urheilumaana Yhdysvaltoja.
Doping on siellä (sallittua) tänäkin päivänä kaikissa sisäisissä joukkuelajeissa NHL:aa myöten.
Urheilu, ja politiikka kuuluvat saumattomasti yhteen.....Valitettavasti.
Kummola, sankariArhis, pressa Niinistö, Jyrki Katainen ovat sen näinä päivinä selkeästi todistaneet. Kaikki, em. ovat Kummolan kanssa erimielisiä.
Ps. Juu, tuota... Oletko sinä samoja Pietikäisiä, kuin nuo Kuopion kuuluisat mäkihyppääjä-Pietikäiset?
http://kuopiossa.fi/web/puijo1/makihyppaaja-matti-...
Pikkupaavo rikkoi ministerinvalansa todella pahasti - lipunhinnasta olisi voinut pudottaa huomattavan paljon ostamalla mainostilaa jäähallista. Muistutus oopperasta lenkkitossuissa: Puhdistus - Aida - Tapaus Makropulos - Don Carlos - Taikahuilu. . . Kummolan kanssa olisi pitänyt neuvotella heti KULTTUURI ministerin pestiin langetessa.
Kokoomus ei tietenkään voinut ilman KULTTUURIministerin aloitetta edetä asiassa. Katainen / Urppis olisivat kyllä olleet valmiita kehystämään kaukalon laidat kertomuksilla hallituksensa fanttastisista voitoista suuren maailman tapaan.

Kommentoi 24 kommenttia